Vaatteita Hangon museon kokoelmista

Olen työskennellyt viimeisen vuoden Hangon museon vs. amanuenssina hoitaen esinekokoelmia ja näyttelytuotantoa. Luettelointityön ohessa tein pienen kirjasen museon vaikuttavista pukukokoelmista, joka julkaistaan nyt 24.5.

Julkaisussa on hyvä tasapaino miesten ja naisten vaatteita, 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Vaatturitietokannan lukijoille kirja on varmasti ihan mukavaa katseltavaa. Kirjanen koostuu pääasiallisesti esinevalokuvista ja niitä selventävistä kuvateksteistä.

Kirjan hinta on 10€ ja sitä voi myös tilata vaatturitietokannan kautta! Ota yhteyttä lomakkeen avulla täällä.

Liitän tähän alle nyt museon tiedotteen kirjan julkaisusta:

Hangon museon pukukokoelmia avaava teos julkaistaan perjantaina 24. toukokuuta. Kirjanjulkistamistilaisuus pidetään Ravintola Origossa (Satamakatu 7, 10900 Hanko) klo 18.00 – 20.00. Tervetuloa mukaan!

Uusi julkaisu esittelee kokoelmista löytyviä vaatteita ja asusteita. Teos luo hyvän silmäyksen pienen museon vaikuttaviin pukukokoelmiin ja se sopii erityisen hyvin pukuhistoriasta kiinnostuneille. Kirja koostuu pääasiassa esinekuvista, joita täydentävät museon kuva-arkistosta löytyneet pukuhistoriallisesti mielenkiintoiset kuvat. Kirja on kolmikielinen: suomi, ruotsi ja englanti.

Hangon museo haluaa pukukokoelmat esille ja käyttöön

Museo haluaa tarjota tutkijoille, historiallisten pukujen harrastajille ja opiskelijoille mahdollisuuden tulla tutustumaan sen pukukokoelmiin. Hangon museo on mukana tekemässä Tammisaaressa sijaitsevaa Kokoelmakeskus Leiraa, jota kehitetään avoimeksi varastoksi. Pukukokoelmia pyritään nyt avaamaan siten, että kokoelmiin pääsee tutustumaan Leiraan sopimuksen mukaan. Viimeisen vuoden aikana kokoelmia on esitelty mm. Leiran avointen ovien päivänä ja visiitillä ovat myös käyneet Metropolian tekstiilikonservoinnin opiskelijat sekä Aalto-yliopistossa muotisuunnittelua opiskeleva Sèvres-finalisti Linda Kokkonen.

Hangon museo on pieni länsiuusimaalainen museo, jolla on laajat pukukokoelmat. Museo on kerännyt pukukokoelmiaan järjestelmällisesti perustamisestaan lähtien ja ne ovat olleet keskeinen osa museon kokoelmapolitiikkaa. Vuonna 1994 museo sai merkittävän lahjoituksen Hildegard Svanbäckiltä, joka koostuu noin 500 esineestä, pääosin tekstiileistä. Adelaide-kokoelmaksi ristittyyn kokonaisuuteen kuuluu mm. Armfelt, Indrenius, Bergenheim -sukujen vaateparsia aina 1700-luvun lopulta 1930-luvulle asti. Kokoelma on sittemmin täydentynyt vuosina 1997 ja 2018 uusilla lahjoituksilla.

Lassi Patokorpi: Vaatteita Hangon museon kokoelmista, Kläder ur Hangö museums samlingar, Clothes in the Collections of the Museum of Hanko

Oy NordPrint Ab, Helsinki. ISBN 978-952-68877-1-5. 78 sivua. Hinta 10€ (+pk)

Teosta voi tilata tällä hetkellä sähköpostitse museo@hanko.fi tai verkkokaupasta täältä.

Lisätietoa kirjasta voi pyytää museon vs. amanuenssilta 31.5. asti osoitteessa lassi.patokorpi@hanko.fi, jonka jälkeen yhteys museonjohtajaan laura.lotta.andersson@hanko.fi.

Väliaikatietoja: kirjallisia uutisia

Vaatturitietokanta on ollut tauolla nyt hetken aikaa. Tämä johtuu siitä, että päiväni täyttyvät töistä esinekokoelmien kanssa Hangon museossa, missä olen vs. amanuenssina vielä pitkään ensi vuoden puolelle. En ole siis käytännössä päässyt tutkimustyön ääreen, mutta joitakin päivityksiä tulette toivottavsti pian näkemään. Vaikka puuhaan päivittäin tekstiilien kanssa, ei sopivia kandidaatteja vaatturitietokantaa varten ole vielä tullut vastaan.

Sen sijaan olen työni ohessa tuottanut sisältöä muualle. Juuri ilmestynyt valokuvakirja Atelieri O. Haapala ja sen ihmeellinen maailma, esittelee taiteilijaduo Saara Salmen ja Marco Melanderin, sekä heidän kuvitteellisen potrettistudionsa Atelieri O. Haapalan tuotantoa. Olen toimittanut teoksen yhdessä Suomen valokuvataiteen museon Maria Faarisen kanssa, ja meiltä molemmilta löytyy kirjasta essee. Marian essee tutkii taideprojektia eskapismin käsitteen avulla ja minun esseeni kertoo Atelierin synnystä 2010-luvun nostalgiavillityksen tuotteena.

Kirja onnistui mielestäni erinomaisesti ja se on saatavilla Atelierin verkkosivuilta ja hyvin pian myös kirjakaupoista. Jos haluat saada kirjan käsiisi heti, suuntaa Helsinkiin kirjakauppa Niteeseen Fredrikinkadulle.

Atelieri O. Haapala – The book is out now!

Kirjoitin myös vastikään kirja-arvostelun Esinetutkimusverkosto Artefactan verkkoportaaliin Marketta Tammisen Viipurin hopeat -teoksesta, joka edustaa mielestäni erinomaista esinetutkimusta. Arvosteluun voi tutustua linkistä alla.

Arvio: Viipurin hopeat

Lisää uutisia vaatediggareille on tulossa lähiaikoina. Tulevaan projektiin liittyen on minulla toivottavasti jotain näytettävää vuoden lopussa.

Irtokauluksia naisille Hangon museon kokoelmista

Seurue 1900-luvun alussa (Gadd Georg, Helsingin Kaupunginmuseo)

1900-luvun alussa myös naiset saattoivat käyttää samanlaisia korkeita, tärkättyjä irtokauluksia, mitä miehetkin. Mallit erosivat kokojen ohella lähinnä koristelunsa puolesta. Korkea tärkätty irtokaulus sopi erityisesti työympäristöihin, urheiluvaatetukseen ja muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Iltapukineiden kanssa kauluksia tuskin käytettiin.

Tässä artikkelissa esittelen muutamia naisten irtokauluksia Hangon museon kokoelmista. Kaulukset on lahjoitettu museolle 1990-luvulla hankolaisen Karl Falleniuksen lyhyttavaraliikkeen jäämistöstä. Kuvatut kaulukset sijoittuvat todennäköisesti noin ajalle 1900-1915.

Kuvien oikeudet / Copyright: Hangon museo / Hanko Museum.

Karl Falleniuksen liike perustettiin Hankoon 1893 (Hangon museo).

Falleniuksen liikkeen interiööriä vuosisadan vaihteessa (Hangon museo).

Damenkragen, naisten kauluksia. Jugend-teemainen etiketti paljastaa laatikon sisällön.

Palko-ompeleet olivat melko yleinen koristelu naisten kauluksissa.

Pyöreäreunainen kääntökaulus on yksi aikakauden leimallisimmista malleista. Tässä naisille sopivassa versiossa on käytetty reikäompelukoristelua (fagoting).

Tämä palko-ompelein koristeltu kaulus muistuttaa paljon artikkelin ensimmäisessä kuvassa nähtyä kaulusta, johon toinen seurueen rouvista on pukeutunut.

”Damen-Kragen, svart kant.” Naisten kauluksia, musta reuna. Kaulukset on tuotettu Suomeen ilmeisesti Saksasta.

Hyvin erikoislaatuiset pystykaulukset, jotka on kantattu mustalla kankaalla.

Alkuperäinen laatikko on erittäin hyvässä kunnossa.

Saksankielinen teksti paljastaa merkiksi EG:n ja mainostaa tuotetta ensiluokkaisena valmisteena.

Kaulukset ovat yhä niputetut yhteen.

Reikäompelein koristeltu, kirjottu ja tärkätty kaulus on hämmästyttävän hieno esitys.

Kaulusten brodeeraus esittää kasviaihetta.

Värilliset reunat, lukee tässä pakkauksessa.

Harvinaislaatuiset kääntökaulukset on koristeltu ulkoreunoiltaan erikuvioisin kankain.

Karjalainen O.Y., Helsinki

Kolmekymppinen ja kuusikymppinen vaatturimestari Karjalainen [1, 2]

Johan David Karjalainen, Pieksämäellä 2. heinäkuuta 1883 syntynyt vaatturimestari oli aikansa suurimman helsinkiläisen pukimo-osakeyhtiön O.Y. Karjalainen A.B:n perustaja. Maanviljelijän poika Johan David aloitti räätälinopintonsa kaksitoistavuotiaana syntypitäjässään. Nuoren räätälinlupauksen veri veti kotikontuja kauemmas, ja niin tämä muuttikin tovin päästä jatko-oppiin Kotkaan. Puolitoista vuotta myöhemmin, kuusitoistavuotiaana, J.D. siirtyi Helsinkiin. Työskenneltyään useissa liikkeissä Karjalainen osti J. Kunnaksen vaatturiliikkeen kesäkuussa 1904, jolloin hänen omaa nimeänsä kantava liike sai alkunsa. Vuonna 1906 Karjalainen perusti kaupparekisterin mukaan kangaskaupan (18,862) joka todennäköisesti toimi räätälinliikkeen yhteydessä. Sittemmin vuonna 1925 liikkeestä muodostettiin osakeyhtiö O.Y. Karjalainen A.B. (53,705).  Vaatturiliike työllisti toimintavuosiensa aikana useita vaattureita, joista muiden muassa tiedetään S. Halava ja O.R. Harju. Karjalainen johti liikettään henkilökohtaisesti vuoteen 1932 asti, jolloin hän horjuneen terveytensä vuoksi vetäytyi liikkeen johdosta.

Vaikka O.Y. Karjalainen A.B. oli suhteellisen suuri yritys, ei siitä löydy helposti tietoa, sillä esimerkiksi yrityshistoriikkia ei kirjoitettu. Yrityksen vaatteet ovat verraten yleisiä.

Yritys piti hallussaan 1930-luvun alussa Dormeuilin valmistaman Sportex-kankaan myyntioikeuden [3].

• 1904: Vuorikatu 12 [4, 5, 6]
• 1912: Vuorikatu 3, Puh. 9261 [7, 8, 9]
• 1935: Aleksanterinkatu 13 [10]
• 1939: Kaisaniemenkatu 2b, 4krs. Puh: 25761 ja 24922 [11]

Povi- ja niskamerkkejä

Smokki, 1.10.1938

Smokki, 1.10.1938

---

Lähteet:  KA

[1] Helsingin kuvalehti. 1917. 31-32.

[2] Vaatturi. 1943. no. 6.

[3] https://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/340740?page=1

[4] Työmies. 20.4.1912. no. 91.

[5] Uusi Suometar. 5.6.1904. no. 128.

[6] Hufvudstadsbladet. 8.5.1904. no. 124B

[7] Työmies. 3.6.1912. no. 125.

[8] Suomen Sosialidemokraatti, 30.9.1928, nro 267

[9] Filmiaitta. 1926. no. 12.

[10] Suomen Sosialidemokraatti, 5.4.1935, nro 94

[11] Postitorvi, 1.8.1939, nro 8-9, s. 32

[12] Registeringstidning för varumärken. 1906. no. 300.

[13] Vaatturi. 1944. no. 10.

[14] Vaatturi. 1942. no. 2.

[15] Suomen kauppa- ja teollisuuskalenteri. 1911.

[16] Suomen kaupparekisteri. 1925. no. 10.

[17] Kuusisen uutiset. 1933. no. 31.

[18] Kuusisen uutiset. 1943. no. 3-4.

Olemme tekemässä taidekirjaa vintagevalokuvaamo Atelieri O. Haapalasta

Olemme tehneet ahkerasti töitä viime vuoden lopulta lähtien Atelieri O. Haapalaa käsittelevän kirjan eteen, johon kuuluu olennaisesti joukkorahoituskampanja. Kampanja käynnistyi tänään ja se kestää 6.5. asti. Indiegogo-palvelun kautta valokuvafanien on mahdollista ostaa kirja ennakkoon ja näin kirja saadaan asiakkaille ilman suuria pääomainvestointeja.

Saara Salmen ja Marco Melanderin yhdessä luotsaama taideprojekti kuvasi jäljittelemättömään uusviktoriaaniseen tyyliinsä tuhansia muotokuvia. Kirja tulee esittelemään valokuvaamon kymmenvuotisen tarinan kuvin ja sanoin. Suomen valokuvataiteen museon amanuenssin FM Maria Faarisen ohella olen itse toimittamassa kirjaa. Alle olen liittänyt kirjan teaser-videon ja linkki kampanjaan löytyy ohesta.

Indiegogo-kampanja.

Loistava apu muovien tunnistamiseen

Vaatturitietokantaan on pitänyt jo pidemmän aikaa tulla artikkeli muovien tunnistamisesta. Olen kuitenkin löytänyt verkkosivun, johon on kerätty järjestelmälliseen sekä helposti selattavaan muotoon kaikki mahdollinen muovien tunnistamisesta, hoitoon ja säilytykseen. Sivusto soveltuu yhtälailla kerääjille ja museoille.

Bournemouthin taideyliopiston Museum of Design in Plastics on erityisesti plastiikin tutkimukseen painottuva laitos. Eri muovimateriaaleista on olemassa mm. case studies -osio, joissa on saatavilla FTIR-graafit eri materiaaleista, kuvat materiaaleista valmistetuista esineistä sekä muita huomioita. Suosittelen sivustoa lämpimästi kaikille. Sivustolle pääset yllä olevasta kuvasta tahi tästä linkistä: http://www.modip.ac.uk/resources/

Museum of Design in Plasticsin sivuilla on mm. ohjattu tunnistusapukartta, joka toimii vastaamalla kysymyksiin. Sitä voi käyttää verkossa ja on myös ladattavissa PDF-muodossa, jolloin sen voi tulostaa mukaan.

E. A. Knápe, Helsinki

Emil Alexander Knápen liike Aleksanterinkadulla 17, toisessa kerroksessa, 1910-luvun alussa (Rosenbröijer A. E., Helsingin kaupunginmuseo).

Aleksanterinkatua, noin 1899-1909 (Lindbohm A., Lindbohm J., Lindbohm H., Helsingin Kaupunginmuseo)

E.A. Knápen ilmoitus räätäliliikkeensä avaamisesta Hufvudstadsbladetissa 1884.

Emil Alexander Knápe (s. 18.7.1863, Kokkola(?), k. 30.6.1936, Helsinki) oli helsinkiläinen vaatturimestari ja kauppias. Knápe perusti liikkeensä Andreankatu 13:een (nykyinen Lönnrotinkatu) vuonna 1884. Samana vuonna tämä ja hänen puolisonsa Anna Charlotta Bäck vihittiin. Heidän tyttärensä Ingrid Maria kuoli kahdeksankuukautisena 18.6.1886. Liike muutti vuonna 1885 Itäiselle Henrikinkadulle 5, joka on nykyään Mannerheimintie. Tänä aikana hän tuntuu käyttäneen reklaami-ilmoittelussa nimeä E. Alex Knape.

Vuonna 1888 liike muutti Aleksanterinkadulle 48, vuonna 1889 numeroon 15 ja vuonna 1897 numeroon 17, jossa se sijaitsi toisessa kerroksessa. Vaatturityön lisäksi Knápe kauppasi kankaita. Aleksanterinkadulla toimimisen aikana tämän puhelinnumero oli ytimekäs: 5. Vaatturi Viktor Lehto toimi mestarina Knápen liikkeessä jonkin aikaa silloin, kun se sijaitsi Aleksanterinkadulla. Tämä helsinkiläinen vaatturinliike liike pärjäsi kaikesta päätellen hyvin, sillä vuosisadan vaihteessa sekä 1910-luvulla tämän vaatturiliikkeen, jolla oli nyt nimitys miesten muotisalonki (Modesalong för Herrar), mainos koristaa paikallisen osoitekalenterin joka toista sivua, eli yli kahtasataa sivua per opus. Knápella oli tämän lisäksi toimitalossaan Aleksanterinkatu 17:ssa sen päätyyn maalattu reklaami.

Vuonna 1919 korkein oikeus langetti Knápelle 3½ kuukauden vankeuden ja 12,000 markan sakot elintarvikkeen myynnistä epäreiluun hintaan. Asia koski luultavasti vuoden 1918 poikkeusoloja.  Vaateliike meni konkurssiin vuonna 1924, jolloin se myös siirtyi leikkaajana vuodesta 1909 toimineelle Leo Sandellille. Samana vuonna liike oli myös muuttanut Pohjoiselle Esplanadinkadulle 37, jossa se toimi ainakin vuoteen 1941. Liike on lopettanut arviolta vuotta myöhemmin, sillä vaatturimestari Sandell oli siirtynyt toiselle alalle vuonna 1944.

Emil Knápe on käyttänyt nimikoiduissa housunnapeissaan Saksassa Elberfeldissä (nykyään osa Wuppertalin kaupunkia) sijainneen Carl Weyerbusch & Co:n valmistamia kivipähkinänappeja.

Povimerkki siviilivirkapuvussa, mahdollisesti vuodelta 1907 [Kuva: Alex Snellman].

Knápen mainos Hangö stad och badanstalt -kirjasessa vuodelta 1895.

---

Vaatturi. 1936. no. 7.

Vaatturi. 1942. no. 11.

Vaatturi. 1944. no. 6.

Hufvudstadsbladet. 9.9.1884. no. 210.

Nya Pressen. 11.6.1886. no. 156.

Hufvudstadsbladet. 18.7.1913. no. 192

Nya Pressen. 3.10.1884. no. 269.

Folkwännen. 27.12.1884. no. 302

Finland. 14.10.1885. no. 238.

Vasabladet. 23.6.1886. no. 50.

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=22321

Adresskalender för Helsingfors stad. 1888.

Adresskalender för Helsingfors stad. 1889.

Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter. 1898–1917.

Åbo Underrättelser. 13.5.1919. no. 127.

Finlands Allmänna Tidning. 13.11.1924. no. 264.

Helsingin Sanomat. 12.6.1924. no. 160.

Suomen liikekalenteri. 1941.

Hangö stad och badanstalt. Helsingfors: Wenzel Hagelstam. 1895.

Lähteet: KA

 

Takki, smokin, 1938, Karjalainen, Helsinki

Kiitos Janille takin lainasta!

Ajoitus: 1.10.1938

Kangas: Musta villakangas

Napit: Selluloosapohjaista luonnonmateriaalia, todennäköisesti kivipähkinää.

Vuorit: Mustaa muuntokuitua. Hihavuorit valkoista, selluloosapohjaista muuntokuitua, luultavasti viskoosia.

Päällikankaan suurennos 50x

Silkkikäänteen kankaan suurennos, viisikymmenkertainen, ei siltikään paljasta kankaan erittäin tiheää, ohuella langalla tehtyä sidosta.

Nappi on tehty Amazonissa kasvavan kivipähkinäpalmun (mm. Phythelephas macrocarpa) siemenistä; corozosta. Syykuvion voi havaita napin reunasta tässä viisikymmenkertaisessa suurennoksessa. Kuviointi on luultavasti tehty vedellä pehmennettyyn nappiin prässäämällä. 1930-luvulla Suomeen tuotiin suuria määriä edullisia kivipähkinänappeja Japanista.

Vuorikankaan sidos on erittäin tiivistä. Sota-aikana lähes kaikki tekosilkki tuli Saksasta, joka oli Euroopan sillateollisuuden keskus.

Hihavuorikangas on selluloosapohjaista tekokuitua palttinasidoksella.

Frakkipaita, 1953–1961, O.Y. Juseliuksen Tehtaat, Turku

Ajoitus: 1953–1961

Kangas: Valkoinen puuvillapalttina, etumuksessa puuvillapikee.

Napit: (Selässä) muovia

Paita on varsin suurikokoinen, ja sen osoittaa jo kauluskokokin 43. Etumus on suljettu ja paita avataan selästä muutamalla napilla. Paidan alkuperäiset tärkkäykset on pesty pois.

Kun irtokauluspaita suljetaan yleensä irtonapilla edestä, tässä paidassa järjestelmä on päinvastainen.

Huomaa ranskalaiset, eli kaksoiskalvosimet. Yleisen mielipiteen mukaan frakkipaidassa tulisi olla yksinkertaiset kalvosimet. Kolmionmuotoinen vahvike paidan sivusaumassa.

Paidan selkä avautuu koko mitaltaan.

Juseliuksen Tehtaat Oy:n tuotemerkki oli 1950-luvulla Jusella, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Leimakankaaseen on merkitty paidan koko (43) ja muut tunnistetiedot.

Hieman metallinappiteollisuudesta Suomessa

Työstän tällä hetkellä laajempaa tutkimusartikkelia napeista Suomessa ja siihen liittyvät nämä seuraavat kaaviot. Metallinappiteollisuus ei varsinaisesti ole tutkimuksen aiheena, joten julkaisen tilastot lukijoille tällä areenalla!

Pikainen silmäys digitoituihin sanoma- ja aikakauslehtiin paljastaa nappiteollisuuden varhaisvaiheita. Ensimmäinen metallinappitehdas perustettiin Suomeen 1900-luvun alussa Helsinkiin, mutta uuden teollisuudenalan tulosta huhuttiin jo vuonna 1895. Ruotsalaisen Arne Arnesenin omistaman Vesteråsin nappitehtaan sisaryritys Helsingin nappitehdas muutti kuitenkin pian Perniön Kirjakkalaan vuonna 1904 ja siitä tuli Suomen Nappitehdas. Vuosien mittaan muutamia kilpailijoita ilmaantui markkinoille. Vilénin tehtailla, perustettu 1907, oli myös nappeja tuotannossaan. Jyväskyläläinen Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy aloitti nappien valmistuksen noin vuonna 1920, jolloin valtio tilasi tehtaalta satoja tuhansia sotilasnappeja. 17-vuotta ulkomaisia nappeja Suomeen tuottanut K.A. Pyykkö perusti patenttinappeja valmistavan tehtaan Turkuun vuonna 1926. Myös Raumalle perustettiin paikkakunnan nimeä kantava nappitehdas vuonna 1917, mutta yritys ei liene ollut kovin pitkäikäinen [2, 3, 4, 5, 6, 7].

Suomalainen metallinappiteollisuus ilmestyy Suomen viralliseen teollisuustilastoon vuonna 1912. Laitosten määrä ja tuotantoluvut eivät kuitenkaan päätä huimaa, sillä vuoteen 1925 asti metallinappitehtaita oli ilmoitettu tilastoon likipitäen vain yksi. Varsinainen nousu, joka muutenkin oli havaittavissa suomalaisessa teollisuudessa, tapahtui 1930-luvulla suuren laman jälkeen.

Seuraavien graafien tulkitsemista varten kannattaa huomioida seuraavat asiat, joista keskimmäinen on tärkeä erityisesti ensimmäisen kaavion osalta:

• Vuonna 1926 metalli- ja muu nappiteollisuus olivat yhdistettynä samaan kategoriaan. Tämä muuttaa tilastoja hieman.
• Vuonna 1935 tilastoryhmään metallinappitehtaat yhdistettiin vetoketjutehtaat. Näin ollen nappiteollisuuden koko ei anna täydellistä kuvaa vain metallinappien valmistajien määrästä. Alempi kaavio kuitenkin kertoo pelkästään nappien tuotannon bruttoarvon, ei teollisuuden yleensä.
• Vuonna 1954 tehtiin suuria uudistuksia tilastoinnissa. Metallinapitehtaat lajiteltiin yhteen muiden pienmetallituotteiden valmistajien kanssa yhdeksi suureksi kategoriaksi, josta tietoja ei voida enää erotella samaan tapaan.

Yllä olevasta taulukosta voi lukea metallinappiteollisuuden työllistämän henkilökunnan määrän. Sota-aikana tuotannon ja työntekijöiden määrän kannalta korkein huippu saavutettiin vuonna 1940.

Yllä olevasta taulukosta voidaan nähdä metallinappituotannon bruttoarvo muunnettuna vuoden 2014 euroiksi. Raaka-aineet napinvalmistukseen täytyi tuoda ulkomailta, sillä Suomesta niitä ei voinut saada. Pääasialliset raaka-aineet olivat rauta-, sinkki- ja niklattu metallilevy, joista napit leikattiin. Sota-aikana ja sen jälkeen tuotanto näyttää olleen syklistä nousu- ja laskusuhdanteiden vaihtelun mukaan. Tutkitun ajan loppupuolella kysymys oli todellakin nappikaupasta, sillä arvon kannalta korkeimpana vuonna 1951 nappituotannon osuus oli 0.007% koko Suomen tuotannon arvosta. Toiseksi ja kolmanneksi arvokkaimpina vuosina 1940 ja 1934 metallinappiteollisuuden osuus oli kuitenkin noin 0.01% kaiken tuotannon arvosta Suomessa.

Vilénin Tehtaiden valmistamia housunnappigrosseja, arviolta n. 1930-luvulta. Nappien koko, eli halkaisija, ilmoitettiin nappilinjoissa ”’, joka vastaa 0,65mm.  Lasi- ja muotinappien kohdalla saatettiin käyttää ranskalaista linjamittaa (2,24mm). Nämä 22 linjan napit ovat siis halkaisijaltaan 14mm, ja ovat siis tavallista housunnappia pienempiä (26”’ tai 17mm) [8].

Napeissa on havaittavissa ruostumista, joten materiaali lienee rautaa.

Suomen nappitehtaan kuvastoon, Kansalliskirjaston digitoiduissa pienpainatteissa, pääset napsauttamalla yllä olevaa kuvaa.

---

[1] Suomen Nappitehdas Oy Teijo. 1937. ”Hintaluettelo.” Helsinki: Linderberg. KA. https://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/346105?page=1

[2] Opiksi ja huviksi. January 1904 (24). Niitä näitä. Kotimaista nappiteollisuutta. KA.

[3] Suomen Teollisuuslehti. 15 January 1895 (2). Pienempiä teknillisiä uutisia ja neuvoja. KA.

[4] Suomen liikekalenteri. 1938. Helsinki: Hermes. KA.

[5] Suomen liikekalenteri. 1941. Helsinki: Hermes. KA.

[6] Karjala. 15 September 1920 (212). Uusi teollisuuslaitos Jyväskylässä. KA.

[7] Uusi Aura. 20 April 1926 (107). Nappiteollisuutemme kilpailukyky paranee. KA.

[8] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 252